Loppukesän kuulumisia

Vaikka tästä blogista ei sitä huomaa, on mökillä vietetty tänä kesänä montakin päivää. On ollut ihana ja aurinkoinen kesä. Nurmikkoa on leikattu ja vielä ainakin kerran pitäisi sekin tehdä. Oksia on silputtu. Grilli on otettu käyttöön. Ihana asia koko mökki!

Tässä silppuamisen seurauksena kohtalaisen kokoiseksi kutistunut risukasa. Näitä on jäljellä ehkä n. 8.

Keväällä kaadetut pusikot päätyivät jättimäisiksi oksavuoriksi odottamaan toimenpiteitä. Huuto.netistä onnistuimme systerin kanssa hankkimaan oksasilppurin, joka onkin sitten monena kauniina kesäpäivänä muuttanut oksakasoja silpuksi. Oksia silputessa ehtii ajatella kaikenlaista älykästä, kuten sitä, miten eri puulaadut käyttäytyvät silppurissa. Testattavana ovat olleet tontiltamme löytyvät koivu, sireeni ja kanukka. Koivu on ihana ja menee nätisti pieniksi palasiksi. Sireeni silppuuntuu ihan ok, mutta on muodoltaan sellainen, että ei helposti mene silppurista läpi. Ja kanukka, se pensas, josta ennenkään en pitänyt, se tulee useimmiten silppurista ulos nauhana. Toivottavasti se kuitenkin maatuu eikä ala uudestaan kasvamaan siellä, mihin silppua on nyt kaadettu.

Pensaat olivat niin vanhoja, että ne olivat oikeastaan jo kuin puita. Samalla kun oksia on silputtu, runkoja on kerätty portinpieleen kuivumaan. Systerin mies on luvannut hakea ne siitä takkapuiksi. Olen uhannut sitä, että jos se ei niitä keväällä hae, annan ne jollekin toiselle.

Pensaiden runkoja noutajaa odottamassa

Ennenkokematonta raivon ja turhautumisen sekaista avuttomuuden tunnetta minussa aiheuttaa se kanukka. Keväällä se kaadetiin kokonaan niin, että vain kannot ja juurakot jäivät. Ja mitä se tekee: se kasvattaa versoja jokaisesta kannosta ja juuresta. Versot ovat nyt samankorkuisia kuin minä ja me tuijotamme raivoisasti toisiamme silmiin. Heitä vain on paljon enemmän. Onneksi he eivät pääse pakoon. Lähestyn heitä vielä tämän syksyn aikana erilaisten leikkurien kanssa. Katsotaan sitten kuka on voittaja!

Yritän ajatella asiaa positiivisesti. Jos yksivuotisista pajunversoistakin voi tehdä vaikka koreja niin miksei kanukanversoistakin. Varmaan se on kuitenkin joku pajunsukuinen pensas. Mutta minä itse en osaa tehdä koreja enkä oikeastaan halua juuri nyt opetella. Jos siis joku haluaa niitä 1,5 - 2 metrisiä versoja, saa tulla keräämään. Ja jos joku osaa kertoa, miten koko kanukasta pääsee eroon, otan mielelläni neuvoja vastaan.

Voi versova pensas. Miten siitä pääsee eroon?

Myös mökin suhteen on alkanut tapahtua: remonttimies korjaa sen lattiaa. Mökin seinät ovat kuulemma hyvässä kunnossa, mutta lattian tukihirret ovat aivan pehmenneet. Se ei ole mikään ihme, kun kysymyksessä on 1950-luvulla rakennettu mökki, joka on ollut kosteana jo pitkään. Nyt siitä tulee taas uusi ja ehjä vuosikymmenten ajaksi.

Siivousta

Kaappien kätköistä löytyy tavaroita, jotka palauttavat mieleen menneet vuosikymmenet. Mökki ei kuitenkaan voi olla museo. Nämäkin tavarat päätyivät roskiin käyttökelvottomina, mutta säilyvät näin kuvana muistoissa.

Kanukka

Mökkitonttimme pohjoisosan oli vallannut jättisuuri pensaikko. Siinä oli sikinsokin punaisia ylöspäin kasvavia oksia ja ruskeanharmaita kaatuneita runkoja. Linnut tekivät pesänsä syvälle ryteikön sisälle ja keikistelivät meille sen oksilta. Emolinnut säksättivät huolestuneesti jos uskaltauduimme liian lähelle. Pesien ja poikasten takia emme raaskineet käydä pensaan kimppuun viime kesänä. Tiesimme, että se on tehtävä keväällä ennen pesimisaikaa. 

Kevään ensimmäisellä mökkivisiitillä pensaan punaiset oksat näyttivät tältä: 

Raivaus alkoi pari viikkoa sitten. Ensin sain Jannen pariksi tunniksi sinne moottorisahan kanssa kaatamaan runkoja. Kävi ilmi, että pensas koostui ainakin muutamasta ikivanhasta ja kaatuneesta sireenistä ja kaatuneista kanukan rungoista. Janne kävi pensaan kimppuun kuin viidakkosoturi kaataen kaiken, mikä moottorisahan eteen osui. Nyt meillä on sireenipölkkyjä ja -oksia enemmän kuin viiden vuoden juhannuskokkoon tarvitaan. Minä siirtelin kaadettuja oksia syrjään, jotta päästää paremmin käsiksi kaatuneisiin runkoihin. 

Parin tunnin kuluttua naapurin sauna näkyi siinä, missä ennen oli ollut vain tiuhaa risukkoa. 

Helatorstaina jatkoimme risusavottaa siskon kanssa. Olin ostanut Lidlistä edullisen ketjusahan (tai miksi sellaista sitten sanotaankaan), jonka sisko laittoi käyttökuntoon ja kävi sillä oksien kimppuun. Minä taas siirtelin risuja. Kolme ja puoli tuntia siinä meni eikä vieläkään saatu urakkaa valmiiksi. Hiki valui ja suoraan kohti tulevat oksat tökkivät kasvoihin, vartaloon, reisiin. Onneksi aurinko paistoi ja sain kevyen rusketuksen. Sisko ei ruskettunut, koska joutui käyttämään suojafleeceä sillä raivaussahalla työskennellessään. Nyt se on vähän kade. 

Helatorstai-iltana pensaan takaa oli paljastunut jo vino liiterikin. 

Vihdoinkin olemme nyt päässeet villakoiran ytimeen ja saaneet näkyviin ison joukon kaatuneita runkoja, jotka ovat lähes maatuneet pensaan alle. Vielä kun ne saadaan raivattua pois, voidaan siirtyä urakan seuraavaan vaiheeseen, joka on oksien silppuaminen. 

Viime talven lumia

Kävin ensimmäisen kerran tänä vuonna mökillä. Piha oli vielä lumen vallassa ja kaikki muu oli märkää. Epätoivo meinasi vallata, kun ajattelin kaikkea sitä työmäärää mikä tarvitaan ennen kuin päästään nauttimaan olemisesta. Jospa tulisi kuiva kesä!