lauantai 15. syyskuuta 2018

Kesä 2018

Kuvakertomus kesästä 2018. Paljon kehitystä on tapahtunut.

Toukokuun lopussa oli jo päästy grillaamisen alkuun. Senhän vuoksi mökille mennään, että saadaan syödä grilliruokaa. 





























Omenapuut kukkivat ihanasti. 





























Todellisuus oli kuitenkin hyvin arkista, ja sekaista. Mökkielämän keskipisteeksi on muodostunut grilli-kaivonrengas. Siinä me vietetään paljon aikaa. 

Vessajutut ovat taas aivan oma tarinansa. Vinon liiterin toisessa päässä on ikivanha puucee. Sitä ei enää käytetä. Hetken aikaa kokeilimme Biolanin sellaista biokäymälää, mutta se ei toiminut meille. Lopulta olemme päätyneet siihen, että joka kesä vuokraamme bajamajan mökille. Se on kätevää: ei tarvitse itse tyhjentää. 





























Edellisenä kesänä valmistuneelle terassille koottiin erilaisia kalusteita, kun mietittiin millaiset kalusteet terassille olisivat sopivimmat. 




























Alennusmyynnit auttoivat meitä päättämään kalusteista. Sen olimme jo oppineet, että pehmusteet niissä pitää olla. Polyrottinkiin päädyttiin ja olemme olleet tyytyväisiä. 





























Saimme mökille myös rakkaan vieraan, jolle paikka oli tuttu jo noin neljän vuosikymmenen takaa. (Kuinka vanhoja me kaikki jo olemmekaan!) 





























Syksyn siivouksessa poistoon meni lisää nostalgisia maustepurkkeja. Muistanko nämä ihan lapsuudesta asti?