tiistai 9. heinäkuuta 2019

Yötä mökillä

Tänä kesänä olin mökillä yötä ensimmäisen kerran sitten teinivuosien. Mökkihän on perikunnan yhteinen ja me olemme saaneet siellä puuhailla vasta viime vuosina. Niin kauan kuin mummi eli mökki oli hänen. Vaikka ehkä olisimmekin saaneet siellä puuhailla jo silloinkin, emme osanneet tai rohjenneet tarttua mihinkään. Mummin viimeisinä vuosina mökki meni todella huonoon kuntoon ja lattiakin romahti. Siksi siellä ei voinut yöpyä. Nyt tuntuu kuin mökki olisi pitkän sairauden jälkeen parantunut.

Juhannuksena oli yötä mökillä. Tämä kuva on otettu terassilta juhannusaattona myöhään eli n. klo 23.






















Joka vuosi olen kuvannut iiriksiä. Niitä kasvaa mökillä kahdessa paikassa.























Pari vuotta sitten istutumme pioneija. Aina kun ne kukkivat ajattelen, että ne ovat lempikukkiani.






















Uuden keinunkin hommasimme vanhan ja rikkinäisen tilalle. Nykyään mökillä on mukava olla. Vaikka puuhaa riittää on myös keitaita, joissa voi levätä ja rentoutua.




lauantai 15. syyskuuta 2018

Kesä 2018

Kuvakertomus kesästä 2018. Paljon kehitystä on tapahtunut.

Toukokuun lopussa oli jo päästy grillaamisen alkuun. Senhän vuoksi mökille mennään, että saadaan syödä grilliruokaa. 





























Omenapuut kukkivat ihanasti. 





























Todellisuus oli kuitenkin hyvin arkista, ja sekaista. Mökkielämän keskipisteeksi on muodostunut grilli-kaivonrengas. Siinä me vietetään paljon aikaa. 

Vessajutut ovat taas aivan oma tarinansa. Vinon liiterin toisessa päässä on ikivanha puucee. Sitä ei enää käytetä. Hetken aikaa kokeilimme Biolanin sellaista biokäymälää, mutta se ei toiminut meille. Lopulta olemme päätyneet siihen, että joka kesä vuokraamme bajamajan mökille. Se on kätevää: ei tarvitse itse tyhjentää. 





























Edellisenä kesänä valmistuneelle terassille koottiin erilaisia kalusteita, kun mietittiin millaiset kalusteet terassille olisivat sopivimmat. 




























Alennusmyynnit auttoivat meitä päättämään kalusteista. Sen olimme jo oppineet, että pehmusteet niissä pitää olla. Polyrottinkiin päädyttiin ja olemme olleet tyytyväisiä. 





























Saimme mökille myös rakkaan vieraan, jolle paikka oli tuttu jo noin neljän vuosikymmenen takaa. (Kuinka vanhoja me kaikki jo olemmekaan!) 





























Syksyn siivouksessa poistoon meni lisää nostalgisia maustepurkkeja. Muistanko nämä ihan lapsuudesta asti? 





























perjantai 25. elokuuta 2017

Kesä 2017

Vuosi 2017 muutti kaiken. Silloin kahden kuukauden välein syntyivät serkukset N ja E. Kuvia mökiltä on tuolta vuodelta melko vähän. Ehkä ihan ymmärrettävistä syistä.

Kaivonrenkaan siirtäminen uuteen paikkaan oli hirmuinen duuni. Siihen liittyi suuret määrät mutaa ja paarmoja. Luulin, että kuolen, kun pungersimme kaivonrengasta irti mudasta, jossa se oli maannut vuosikymmeniä. Lopulta siitä tuli grilli, ja satunnaisesti myös roskienpolttopaikka.



















Sinä vuonna suvun nuoret miehet rakensivat mökin eteen terassin. Se oli suuri ponnistus, mutta ehdottomasti kannattava. Sillä terassilla on jo monet kahvit juotu. 







sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kesäherkkuja

Tämä ensimmänen makkaranpaisto oli lähtölaukaus kesän kokkauksille.

Mökkeilen, jotta voin syödä grilliruokaa. On ihan mahtavaa laittaa ruokaa jossain muualla kuin kotikeittiössä.

Makkarasta se siis alkoi. Kesän mittaan on pitänyt kokeilla useita erilaisia grillilihoja. Grillikylki oli hyvää ja broilerikin jälleen. Sen lisäksi tuli tehtyä hot dogeja ja hampurilaisia. Nam.

Lisukkeena syötiin paljon salaattia, joskus leipää. Maissia grillattiin monta kertaa viikossa. Kesäkurpitsan suhteen otettiin vähän kevyemmin siinä toivossa, että syksyllä saadaan omia kesäkurpitsoita grillattavaksi. 





Taustalla näkyvän pressun päällä kuivuvia oksia käytettiin grillin polttoaineena. Onneksi niitä risuja on rittänyt. 

Keskeneräistä

Teen tässä vielä yhden postauksen kaikista niistä asioista, jotka vielä ovat kesken. Toimikoon tämä vaikka mielenvirkistyksenä, kun teemme suunnitelmia tuleville vuosille. 

Näiden lisäksi on mietittävä vesi- ja viemäriasioita sekä sala- ja muita ojia. Ja nurmikentän sammalongelmaa. Ja ison kukkapenkin kitkemistä. 

Pieni kukkapenkki on vähän heikossa hapessa ja kaipaa peruskorjausta. 
Työpaja ulkosalla. Kalusteet on kunnostettava. Onneksi useimmille riittää uusi maali. 
Remonttireiska vie kyllä laudat pois, mutta mitä tälle verannan edustalle tapahtuu sen jälkeen? 
Keinun istuin on ruosteessa ja kaipaa uusimista. Tämän on jo suunnitelmissa. 
Maailman ehkä vinoin liiteri. Vain harva uskaltaa mennä sinne sisälle. 

Ennen ja jälkeen

Sisko sanoi eilen, että meiltä on jäänyt ottamatta sellaiset kunnolliset ennen ja jälkeen kuvat. Nyt kun mökillä on kaikki paremmin kuin kolme kesää sitten, se vähän harmittaa. Ehkä emme itsekään aluksi uskoneet, että muutos voisi tapahtua. 

Suurin muutos on ehdottomasti ollut risujen väheneminen. Tässä alla muutama kuva oksista ja risuista. 

Tässä kuva innokkaasta ja osaamattomasta ruohonleikkaajasta kesällä 2012. Huomaa takana kasvavat puut ja pensaat. 
Tässä kuva tältä aamulta. Huomaa, että naapurin mökki näkyy. Mitä muuta onkaan muuttunut? 

Tältä risukko siis näytti huhtikuussa 2012. 
Tässä raivaustyö käynnissä. 
Raivattua pensaikkoa. 

Tässä pusikko ja risukasa nyt. Tilaa on jo esimerkiksi kesäkurpitsalle. 

Kesä 2014

Kesä mökillä on ollut varsin antoisa. Alkukesästä oli sopivan viileää tehdä raskaita töitä ja pari viimeistä lomaviikkoa sellaisia, että nauttiminen on ylittänyt raatamisen. Tässä muutamia kuvia siitä, mitä tänä kesänä on tapahtunut. 

Paksujen oksien kasa alkoi muuttua halkopinoksi mökin pohjoisseinää vasten. 
Keksimme, että oksista voi tehdä koristetikapuita. Koska oksia on paljon, näitä tulette, ystävät, näkemään.
Koristetikapuut ovat muuten käytännöllisiä esim. kukkatelineinä, työkalujen säilytystelineinä, tuuletuspaikkoina ja vaikkapa ihan vaan koristeena. 

Postilaatikkoon oli jaettu etsintäkuulutus karanneesta kissasta. Eräänä päivänä se sitten seikkaili meidän pihalla. Otin kuvan ja lähetin sen etsintäkuulutuksessa mainittuun puhelinnumeroon. 
Ison kukkapenkin iirikset kukkivat suloisesti. 
Kesäkurpitsa kukkii,
Tässä takapihan komistus: kesäkurpitsa. 
Karviaiset kypsyvät. 
Vanhaan kaivonrenkaaseen vaihdettiin mullat ja istutettiin kesäkukkia. Kesäkuun kylmyys vähän haittasi alussa, mutta heinäkuun helteet palkitsivat. 
Verannan uusi lattia. Se tuli todelliseen tarpeeseen. Kesäkuussa eräänä päivänä siskon ja tädin kanssa puuhailimme siinä jotain, kun se yhtäkkiä romahti alta. Onneksi remonttimies oli jo tulossa. 

Veranta. Tädin mielestä mökin paras huone. Nyt vielä keskeneräisen remontin takia vähän turhan täynä tavaraa. 
Eteisen remontti on vielä vähän kesken, mutta tästä alkaa jo tietää, miltä se joskus tulevaisuudessa näyttää. 

Mökissä sisällä heinäkuun helle ja hämärä, ulkona pelargoniat.