Kanukka

Mökkitonttimme pohjoisosan oli vallannut jättisuuri pensaikko. Siinä oli sikinsokin punaisia ylöspäin kasvavia oksia ja ruskeanharmaita kaatuneita runkoja. Linnut tekivät pesänsä syvälle ryteikön sisälle ja keikistelivät meille sen oksilta. Emolinnut säksättivät huolestuneesti jos uskaltauduimme liian lähelle. Pesien ja poikasten takia emme raaskineet käydä pensaan kimppuun viime kesänä. Tiesimme, että se on tehtävä keväällä ennen pesimisaikaa. 

Kevään ensimmäisellä mökkivisiitillä pensaan punaiset oksat näyttivät tältä: 

Raivaus alkoi pari viikkoa sitten. Ensin sain Jannen pariksi tunniksi sinne moottorisahan kanssa kaatamaan runkoja. Kävi ilmi, että pensas koostui ainakin muutamasta ikivanhasta ja kaatuneesta sireenistä ja kaatuneista kanukan rungoista. Janne kävi pensaan kimppuun kuin viidakkosoturi kaataen kaiken, mikä moottorisahan eteen osui. Nyt meillä on sireenipölkkyjä ja -oksia enemmän kuin viiden vuoden juhannuskokkoon tarvitaan. Minä siirtelin kaadettuja oksia syrjään, jotta päästää paremmin käsiksi kaatuneisiin runkoihin. 

Parin tunnin kuluttua naapurin sauna näkyi siinä, missä ennen oli ollut vain tiuhaa risukkoa. 

Helatorstaina jatkoimme risusavottaa siskon kanssa. Olin ostanut Lidlistä edullisen ketjusahan (tai miksi sellaista sitten sanotaankaan), jonka sisko laittoi käyttökuntoon ja kävi sillä oksien kimppuun. Minä taas siirtelin risuja. Kolme ja puoli tuntia siinä meni eikä vieläkään saatu urakkaa valmiiksi. Hiki valui ja suoraan kohti tulevat oksat tökkivät kasvoihin, vartaloon, reisiin. Onneksi aurinko paistoi ja sain kevyen rusketuksen. Sisko ei ruskettunut, koska joutui käyttämään suojafleeceä sillä raivaussahalla työskennellessään. Nyt se on vähän kade. 

Helatorstai-iltana pensaan takaa oli paljastunut jo vino liiterikin. 

Vihdoinkin olemme nyt päässeet villakoiran ytimeen ja saaneet näkyviin ison joukon kaatuneita runkoja, jotka ovat lähes maatuneet pensaan alle. Vielä kun ne saadaan raivattua pois, voidaan siirtyä urakan seuraavaan vaiheeseen, joka on oksien silppuaminen.